Huh, tässä vaiheessa voin sanoa, että kesäloma todella tuli jo tarpeeseen! Tuntuu, että aivot alkoi oleen jo aika tiltissä, niin sanotusti 😀 Ja minä hullu menin vielä ottamaan kaksi kesäkurssia… Onneksi ne toteutetaan kesäkuun aikana, joten heinäkuun alusta elokuun puoleen väliin on kesälomaa. Tosin niin on tytölläkin päiväkodista, että tiedä sitten onko tuo nyt lomaa niinkään… 😛

Tavoitteena tässä olisi, että kesäkursseilla ja muilla ylimääräisillä kursseilla saisi lyhennettyä opiskeluaikaa vähintään puolella vuodella. Alkaa nimittäin käymään pahasti tämä opiskelijaelämä kukkaron päälle jo näin alkumetreillä. Vaikka näennäisesti kustannukset ei ole kalliit, on ne sitä kuitenkin perheelliselle opiskelijalle. Onneksi tähän köyhyyteen on saanut hyvää harjoitusta kun kotihoidon tuella olin tytön kanssa kotosalla. Silti tuntuu, että silloin meni taloudellisesti paremmin… :O

Ekan lukuvuoden saldona olisi 31 opintopistettä, joista 3 oli ylimääräisiä. Kesäkursseista kertyy vielä 4 op lisää. Eli 210 opintopisteestä 1/6 suoritettu syksyyn mennessä. 7. lukukautta oli alkuperäisessä opintosuunnitelmassa, joten kyllä tästä helposti saa lyhennettyä.

Nää jatkuvat ryhmätyöt mua edelleen tympäsee. Oon niin tottunu tekeen omaan tahtiini ja omalla tavallani hommia, että en oikein tykkää kun joutuu muutkin tekijät ottamaan huomioon. Toisaalta, hyvässä ryhmässä voi olla ihan antoisaakin hommaa ja joihinkin kurssitoteutuksiin ryhmätyöt sopii hyvin. Mutta monessa kurssissa taas tuntuu, että suurin osa asioista jää kokonaan oppimatta, koska oppiminen on jonkun toisen ryhmän diaesityksen tai vastaavan tuotoksen varassa. Eikä kyse ole siitä, etteikö suurin osa muiden ryhmien töistä olisi hyviä ja laadukkaita, mutta diaesityksen lukeminen ei ole läheskään niin opettavaa kuin itse tekeminen ja selvittäminen.

Tämä ryhmäkäytäntö perustunee osittain opetustarkoituksiin, opitaan tekemään kaikenlaisten ihmisten kanssa töitä, koska ei työmaailmassakaan voi työkavereitaan valita. Toisaalta suurin syy kuitenkin lienee säästösyyt. Opettajilla ei ole niin paljoa työtunteja enää, että ehtisivät muutaman ryhmätyön sijaan tarkistamaan jokaisen yksilötyön. Kiitollinen olen myös tästä monimuotototeutuksesta, koska se on itselleni mieluisa tapa opiskella. Vähän päiviä jolloin täytyy olla varaa matkustaa Helsinkiin asti ja voi työskennellä ainakin lähes tulkoon omaan tahtiin. Mutta

totuushan tässäkin, että nämä ovat nykyään ”muotia” ihan vain säästösyistä. Opettajilta pystytään karsimaan paaaaaljon työtunteja.

Noh, nyt kuitenkin kesäisiin tunnelmiin, heti 4 opintopisteen jälkeen.