Joo. Haastetta tällasessa ryhmätyössä oli, mutta meidän ryhmä kyllä suoriutu siitä kunnialla loppujen lopuks! Kokonaisuutena siis tuotettiin 5 hengen ryhmänä 10- sivuinen essee, työhön liittyvä keksitty case-henkilö ja kuvaus hänestä, 4-sivuinen ryhmän toiminnan arviointi teorioineen ja seminaaria varten esitys, joka päädyttiin tekemään näytelmänä.

Aluks oli tosi vaikeeta miettiä, miten ihmeessä tulee tällanen esseetyö ryhmänä onnistumaan, kun kenelläkään ei ollu motivaatiota nähdä päivittäin, että oikeasti istuttais yhdessä alas ja kirjotettais. Eli jaettiin jokaiselle työstä oma osa-alue, jota piti tutkia ja selvittää. Ensimmäinen tapaamiskerta oli kovin ahdistava meille kaikille. Saatiin tehtyä kuitenkin tiimisopimus ja jonkinlainen aikataulutus sekä työnjako. Roolitkin taisi jakaantua jo heti ensimmäisellä kerralla ryhmän sisällä melko selkeästi. Itse otin/sain johtajan roolin ja toimin tiimin neuvottelijana ja ”käskynjakajana”. Sit etäviikoilla jokainen perehty omaan aiheeseensa ja kirjoitti siitä tekstiä. Ohjeena oli että mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tässä kohtaa mua epäilytti, mahtaako hommasta tulla mitään, kun oon tottunu tekemään itsenäisesti hommia omalla tavallani. Seuraavalla lähiviikolla kumminkin tavattiin ja kaikilla oli mukavasti tekstiä omasta aiheestaan. Toka tapaamiskerta sujui myös huomattavasti enemmän ryhmähengessä, jokainen itse otti vapaaehtoisesti tehtäviä tehtäväkseen ja porukalla pohdittiin järkevää toimintamallia. Päädyttiin siihen, että yksi teki teksteistämme kokonaisuuden järkevään järjestykseen ja minä sommittelisin ja oikolukisin sekä muokkaisin ja poistaisin tekstiä tarpeen mukaan. Yksi ryhmästä ryhtyi suunnittelemaan seminaariesitystä, toinen johdantoa ja kolmas auttoi muita parhaan mukaan.

Myöhemmin taas etäjaksolla jokainen otti itsenäisesti osioita itselleen (tai pienellä johdatuksella ainakin) ja saatiin työhömme aikaiseksi pohdinta sekä ryhmän toiminnan arviointi. Nyt onkin sitten viimeisiä silauksia vaille molemmat tekstityöt valmiita ja seminaariesitys on seuraavalla lähijaksolla edessä. Katsotaan, ehditäänkö sitä yhtään etukäteen harjoitella, vai täytyykö vetää aivan lonkalta 😛

Mutta alkukankeudesta selvittiin ryhmäksi ja toimivaksi tiimiksi, kahdella tapaamiskerralla sekä whatsapp-ryhmällä. Aika suoritus meiltä kaikilta, etten sanois! Nyt kun työ on paketissa, täytyy sanoa että tässä ryhmätyössä oli kyllä ihan oma viehätyksensä ja se oli ihan antoisaa hommaa. Hyvä näin, sillä seuraavat 3,5 vuotta tehdään melko pitkälti pääasiassa kuulemma ryhmätöitä.. Olen edelleen ehkä hieman yksinäinen susi, mutta en näe enää painajaisiakaan ryhmässä kirjoittamisesta. 🙂